28. kesäkuuta 2014

Tammerferret 2014

Tästä näyttelyreissusta ei voi kyllä sanoa muuta kuin että huh mikä reissu! Tähän mennessä elämäni hirvein ja kamalin näyttelyreissu. Näyttelyn järjestelythän oli toki hoidettu hienosti, eikä siinä itsessään ollut mitään vikaa. Kiitokset siis Tammerferretin järjestäjille! Kuten nimestä voi päätellä, järjestettiin näyttely Tampereella, Hervannassa lauantaina 14. kesäkuuta. Fretikapasiteetti oli 70 frettiä ja tuomarina toimi Hannah Munkhammar Ruotsista. 

Edellisenä päivänä minun oli tarkoitus laittaa kaikki valmiiksi hyvissä ajoin, mutta tottakai matkaan tuli viivästyksiä. Pääsimme ystäväni Alinan kanssa meille vasta illalla käytyämme ruokkimassa hänen kissansa ja kaninsa sekä siivoamassa niiden jäljet. Herätys oli aamuneljältä, mutta kuinka ollakaan etten kerennyt menemään nukkumaan ollenkaan! Neljän maissa pesin nämä hapsuturkkiset frettini, ja laittelin kiireellä loput tavarat kasaan näyttelyä varten. Koska tällä kertaa ei ollut kyytiä saatavilla, olimme päättäneet tulla julkisilla. Junaan ehtiäksemme meidän piti kävellä bussipysäkille noin kolmen kilometrin matka. Ei siinä mitään, mutta hirveässä kiireessä, sillä kävelymatkan alkupuolella tavaroiden alta hajosi vetokärry, joten jouduimme kantamaan kaikki näyttelytavarat käsin. Frettien näyttelyaitaus, painoltaan noin 10 kiloa, kantokoppa sekä kassi jossa on loput tavarat. Sekä tottakai minulla oli selässä reppu joka painoi niin paljon että välillä teki mieli vain luhistuä sen alle. Jo muiden tavaroiden kantaminenhan oli ihan täysin toivotonta, eikä tuollaista lastia pitäisi ikinä joutua kenenkään mielestäni kantamaan.



Ehdittiin kuitenkin bussiin ja junaan, itse junamatka olikin kaikkein rennoin osuus koko reissusta, ja ihanasti saimme onneksi Tampereen asemalta kyydin näyttelypaikalle (Kiitos Kati!), jottei tarvinnut alkaa leikkiä vieraan kaupungin bussiliikenteen kanssa. Tottakai tässä automatkalla vielä sattui pieni vastoinkäyminen, nimittäin autossa pahoinvoiva fretti. Mojito oksensi kantokoppaan juuri ennenkuin olimme perillä. Siitä sitten perillepäästyä pesemään fretit vessan lavuaarissa.. Mojitollahan oli kaiken lisäksi kiima, sillä neidin viime vuonna laitetu implantin vaikutus lakkasi jä kävin nakkaamassa uuden niskaan viikko ennen näyttelyä. Pientä hämmennystä silti aiheutti, että implantoitujen naaraiden luokassa on fretti jolla on kiima.

Päivä meni, yllätys yllätys, väsyneesti. Varsinkin loppupäivästä tuntui jo siltä, että on varsin totta että yksi nukkumaton yö vastaa noin promillen humalatilaa. Piilolinssien käyttäjällä on myös se huono puoli, että pitkän valveillaoloajan jälkeen linssit tuntuvat menevän vähän sumeiksi, eikä minulla tietenkään sitten ollut vaihtoyksilöitä tai laseja mukana, sekin vielä. 



Koko päivän suurin järkytys kuitenki tuli, kun hain tyttöjen arvostelulaput. Noh, ensinnäkin sain tietää Mojitolta puuttuvan synnynnäisesti yhden hampaan, mutta ei siinä mitään. Järkytys tuli Feran lappua lukiessa, kohdassa "hampaiden kunto". Poikennut kulmahammas. Siis toistan, poikennut kulmahammas!! En vain voinut sille mitään, mutta törkeän väsymyksen ja tämän tiedon nujerrettua minut en voinut muuta kuin alkaa itkemään hysteerisesti. Siis poikennut kulmahammas. Feralla. Kulmahammas. Katki. Poikki. Se miltä olen frettejäni yrittänyt suojella koko niiden elämän on tapahtunut toiselle. Juuri tästä syystä olen yleensä käyttänyt näyttelyreissuilla kevythäkkiä tai kantolaukkua metallikalterisen kopan sijasta. Onneksi kuitenkin tarkemmin hammasta tutkittuani pystyin rauhoittumaan; se ei ole oikeasti poikki, vaan kärjestä puuttuu ihan pieni palanen. Sain siis mielenrauhan asian suhteen, vaikka eläinlääkäriaika hampaiden hoitoon Feraa odottaakin. Tästä sitten myöhemmin kuitenkin lisää omassa postauksessaan.

Kotimatkan junasekoiluista ja säätämisistä ei sitten mainintaakaan, mutta sen sanon että koko reissu oli kyllä niin surullinen koominen ettei kotiinpäästyään enää voinut muuta kuin nauraa, vaikka matkan varrella nauramisen sijasta olisi tosiaan tehnyt kyllä mieli itkeä. Seuraava näyttelyreissu hoidetaan sitten kyllä täysin eri tavalla.










Ps. Rakastuin näihin kahteen alimpaan söpöläiseen (viimeiset kolme kuvaa, muistaakseni kaksi alinta ovat nimittäin eri fretistä kuin ylempi)! Aivan uskomattoman nättejä ja kauniita, varsinkin ylempi, ja alempi sulatti sydämeni söpöllä hännänheilutuksellaan. Neiti heilutti häntäänsä aina syliin halutessaan! Harmi ettei hännänheilutusta saa ilmenemään kuvista!

11. kesäkuuta 2014

Mojito 2v! ♥

Tänään on taas vuorostaan rakkaan hölmöläislapseni Mojiton syntymäpäivä. Mojito on tämän kahden vuoden kasvanut upeaksi ja kauniiksi, mutta suurikokoiseksi ja vankkarakenteiseksi nuoreksi frettineidiksi. Mojiton pentuaikahan oli erilaista kuin normaalisti kahdesta kohdasta murtuneen takajalan vuoksi. Tästä syystä Mojito olikin kasvattajan luona pidempään ennen luovutusta. Varmuuttahan jalan korjaantumisesta täysin normaaliksi ei ollut, mutta enhän voinut jättää raasua sinne toista kotia odottamaan. Alunperinhän minulle oli siis tulossa pentu toisesta pentueesta, mutta olen kyllä niin hyvilläni että kasvattaja kysyi minulta voisinko ottaa Mojiton. Joka tapauksessa olisin myöhemmin halunnut Mojiton emolta pennun, ja olenkin enemmän kuin hyvilläni että sain juuri Mojiton. 

Mojiton jalka tosiaan parantui kokonaan, mutta neiti on pentuajan harjoituksen puutteesta johtuen ollut aina paljon kömpelömpi ja hitaampi kuin muut fretit. Raukkahan ei ennen osannut kiivetä edes sohvalle, jonne Fera taas hyppäsi kuin heittämällä. Mojito on kuitenkin ajan myötä ketteröitynyt aivan huimasti. Suurin vaikutus tähän on varmasti ollut erittäin ahkera ulkoilumme ja liikkumisemme. Olen enemmän kuin tyytyväinen siitä, että Mojito tuli juuri meille, sillä kodissa jossa se olisi saanut paljon vähemmän liikuntaa se ei varmasti olisi koskaan kehittynytkään yhtä paljoa. Liikumme frettien kanssa ulkona kuitenkin keskimääräisesti todella paljon enemmän kuin keskiverto-omistaja, eli suurin osa fretinomistajista. 

Mojito on ollut pennusta asti uskomattoman kiltti ja hoivaavaluonteinen, eikä se pentunakaan meille tullessaan koskaan purrut minua (viallinen fretti selvästi kun ei edes pentuna pure :D). Vierasvarma Mojito ei kuitenkaan ole, joten sitä en mielelläni tapahtumissa ventovieraille anna käsiteltäväksi. Kotona vieraat voivat toki pitää neitiä sylissä, mutta naaman lähelle sitä ei pidä päästää sillä silloin tulee kyllä hampaasta. Isot synttärionnittelut Mojitolle herkkulastillisen kera, toivottavasti meillä on vielä vuosia ja vuosia edessä yhdessä! ♥