Pickpocket's Mojito! | Taskuvarkaani frettiblogi

24. elokuuta 2012

Pickpocket's Mojito!

Kuten kaikki, jotka tätä blogia tai minun hehkutuksiani muualla internetin syövereissä ovat tarkemmin seurannut, varmaankin tiedätte minun odottavan edelleen perheenlisäystä. Nyt ajattelinkin hieman esitellä etukäteen tulevaa perheenjäsentämme, Mojitoa, jonka pääsen hakemaan kotiin syyskuun alkupuolella.


Kuva  © Lisa Hyöky

Mojito, eli viralliselta nimeltään Pickpocket's Mojito on Helsinkiläisen kokeneen frettikasvattaja Lisa Hyökyn kasvattama, ja tyttö on syntynyt 11.06.2012. Kuten varmaankin syntymäajasta voittekin päätellä, Mojito on meille tullessaan siis jo kolmen kuukauden ikäinen. Olenkin jotakin Mojitosta (joka jää myös tytön kutsumanimeksi) jo blogissa kertonutkin, joten älkää välittäkö jos kirjoitan osan asioista kahteen kertaan! Mojiton asumiseen kasvattajan luona kolmen kuukauden ikään asti, on harvinaisen hyvä syy. Pentueen emo, Isla synnytti suurikokoisen pentueen, ja imetysajan alkuvaiheissa tuli ongelmia maidontuotannon kanssa, joka vaikutti pentujen ravintoaineiden, kuten mm. kalsiumin ja raudan imeytymiseen. Tästä syystä myös joiden pentujen luut ovat todennäköisesti olleet hieman heikompia kuin toisten (eli isompien ja ahneempien syöjien 8D), kun pennut ovat olleet todella pieniä. Joillakin pennuilla kävikin niin köpelösti, että heillä tuli ongelmia takajalkojensa kanssa. Jaloissa on ollut mm. virheasentoja, ja murtumia sekä muutamilla pennuilla on ollut vaikeuksia kävelemisessä. Onneksi suurin osa pentueesta olivat täysin terveitä, ja nämäkin jalkaongelmaiset pennut ovat aivan upeita, pirteitä ja leikkisiä frettilapsosia. Onneksi pennut selvisivät, ja ne saadaan hyviin koteihin joissa niiden tarpeista huolehditaan ja niille annetaan tarvitsemaansa huomiota ja hoivaa. Mojiton jalka oli selvinneistä pennuista pahimmassa kunnossa, ja se on ollut murtunut. Tästä syystä tyttö jäi kasvattajan tarkkailtavaksi ja hoidettavaksi kuukaudeksi pidempään, kuin terveet pennut. Myös muita pentuja jäi kasvattajalle tarkkailtavaksi, mutta Mojito jäi pisimmäksi ajaksi ja on Lisan luona edelleen, tälläkin hetkellä. (:

Alunperin puhuimme kasvattajan kanssa toisesta albiinotyttöpennusta tästä samasta pentueesta. Tämä tyttö olisi ollut täysin terve, mutta yllättäen kävikin niin että tämä tyttönen lähtikin ulkomaille kasvatukseen pentueen isän Matun omistajalle. Minua tämä ei haittaa tippaakaan, ja otan Mojiton enemmän kuin mielelläni meidän luokse asumaan, ja odotankin tyttöä jo niin malttamattomana! Vaikka Mojiton toinen takajalka saattaa jäädä virheasentoon, tai voi olla ettei siitä tule koskaan täysin samalla tavalla toimivaa kuin muista jaloista, voi jalka kuitekin korjaantua täysin normaaliksi pennun kasvaessa. Kasvattajan mukaan kyseinen takajalka ei kuitenkaan tule aiheuttamaan minkäänlaisia ongelmia myöhemmällä iällä, mikä on aivan mahtava juttu.

 Kuva  © Lisa Hyöky
Kuvasta puuttuu 4 pentua

Kyseessä on siis Cheers! -pentue, jonka vanhemmat ovat aivan uskomattoman upeita, kookkaita yksilöitä. Linkki johtaa suoraan pentueen sivuille, josta voitte ihailla vanhempia Islaa, eli Malen'Koe chudo Ilsaa joka on aivan upea Siperialainen tuuheaturkkinen frettinaaras, sekä pentueen isää Matua, todella mahtavaa pastelliurosta joka asuu Virossa Valgetuhkur-nimellä kasvattavan Heleri Haiban luona. Matu on viralliselta nimeltään Ferrets Beauty Vodka Martini. Myös Matu on täysin venäläistä linjaa, joten pentujen, Mojitonkin suku on puhdasta venäläistä. Tiedän, että jokaikisestä pennusta kasvaa aivan uskomattoman upeita frettejä tuuheine puhtaan lumenvalkoisine turkkeineen sekä punasine silmineen. Pastellipentujen kohdalla tietenkin hieman eri värit. :D



 Kuva  © Lisa Hyöky


Odotan Mojitosta kasvavan mitä ihanin, ja upein albiinotyttö ikinä, sillä mielestäni albiinopentua en olisi voinut paremmista vanhemmista saada. Olen todella kiitollinen siitä, että saan ikioman albiinotytön juuri tästä pentueesta, juuri näistä vanhemmista. Mojitosta varmaankin venäläisten sukujuuriensa sekä kookkaiden vanhempiensa myöten kasvaa myöskin suhteellisen kookas, mutta kaunis ja femiini tyttö. Isla on mielestäni kaikkein upein albiinofretti, jonka olen koskaan nähnyt, ja voittepa tekin vaikka huviksenne vilkaista Islan näyttelytuloksia, ja päätellä tästä jo jotakin. Parempaa isääkään pennuille en olisi voinut kuvitella, kuin Matu.

Odotamme Feran kanssa jo niin innoissamme tytön saapumista, menisipä aika nopeammin. ;)
Onneksi Mojiton tuloon on enää todella lyhyt aika, ja kohta saan syleillä pientä niin paljon kuin vain jaksan (paitsi jos se puree paljon..). Ferahan nyt ei tietenkään ole edes tietoinen siitä, että meille on toinenkin frettineiti saapumassa, vaikka olenkin työntänyt tytön naaman kiinni tietokoneen kuvaruutuun ja näyttänyt Mojiton kuvaa. :D
Ensi kerralla luvassa Ferankin kuulumisia, ja toivottavasti jo Mojitonkin! Pyrin kuitenkin kirjoittamaan uuden postauksen niin pian, että tuskin tyttö on ehtinyt vielä meille kotiutua silloin. Pahoittelut lyhyestä postauksesta!

8 kommenttia :

  1. Positiivinen yllätys huomata, että oli jo uutta postausta :D. Käyn joka päivä tsekkaamassa ne harvat blogit, joita seuraan ja se on aina mukavaa, kun jossakin on päivitystä tarjolla.

    Oma odotukseni päättyy huomenna, kun pieni mies kotiutuu. Kova on jo jännitys, ennen kaikkea siitä miten yksi koiristani suhtautuu, mutta toivotaan että kaikki menee hyvin ja Hittavainen saa jäädä asumaan meille :). Ellei, se muuttanee sijoittajalleen siksi aikaa, kun saan muutettua isompaan asuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuossa tosiaan olikin paljon pidempi tauko kirjoittelun suhteen kun yleensä. Pyrin kuitenkin normaalisti postailemaan tänne useammin. Kohta saadaankin postaus Mojiton kotiin tulemisesta, sillä haen tytön kotiin jo huomenna!

      Onnea Hittavaisen saapumisesta, toivottavasti Karem tottuu pikkuiseen. ;)

      Kiva että pidän blogistani tarpeeksi päivittäin tsekkailuun. Täytyy kyllä myöntää että itsekin käyn päivittäin tsekkailemassa erinäisiä blogeja ja keskustelupalstoja, ja on todella tylsää jos on pitkän aikaa tapahtumatta mitään. :D

      Poista
  2. Oijoi mitä karvamatoja! ♥ :)

    VastaaPoista
  3. Ihana fretti!! Mistä saa noin upeita frettejä? Antaisin mitä vain saadakseni noin täydellisen fretin. Ja äitikin oikein siperiasta! Wow :3 tulen ihan varmasti seuraamaan tytön kuulumisia täältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, mitenkähän tämä kommentti on näin jäänyt huomaamatta. Mojito on aivan upea puhtaanvalkoisin turkkeineen, kuten Mojiton äiti Islakin, joka on upein tapaamani albiinofretti. SFL ryn hyväksymillä, virallisilla kasvattajilla kaikki fretit ovat aivan mahtavia ja hyvärakenteisia. (:

      Poista
  4. Oihhh <33 olen ihan rakastunut Mojitoon! Se on niin ihana en kestä. :-D Voisin kysellä Pickpocketsin kasvattajalta onko ens vuonna tulissa samanlaiata pentuetta. Jos saisin vaikka tämän veljen ;-) Tykkään kyllä albiinoista niin kovasti.

    VastaaPoista
  5. Heh, Mojito on kyllä todella upea ja muutenkin ihan mahtava kaveri. (: Mojito on myös todella kiltti, äänekäs ja leikkisä tyttö. Sillä on ehkä vähän sellainen hoivaajaluonne, ainakin vaikuttaa siltä mutta luonteesta on tässä vaiheessa vielä vähän paha sanoa mitään.

    Itse ainakin eräänä kertana kun keskustelin tuossa kuukausi-puolitoista kuukautta sitten Mojiton kasvattajan kanssa, oli hänellä mahdollisesti aikeissa pitää "välivuosi" pentueista. Hän sanoi myös, että Islalta on suunnitteilla pentu keväällä 2014, eli välivuoden jälkeisenä pentusesonkina. Samaa isää pentueelle ei välttämättä kuitenkaan tule. Eli siitä sitten vain lähempänä kyselemään, mutta kannattaa myös itse tarkkailla tilannetta, sillä suunnitelmat voivat muuttua niin pentueiden kuin välivuodenkin suhteen.

    VastaaPoista

Jätäthän meille tassunjälkesi!